Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

25.8.2014

Rally-tokokisat ja paimennus

Kisaamassa vaan Ruutin kanssa su. Kisat oli myöhässä ja menin ennakkoon paikalle. Aamupalan jälkeen iski vähän jännitystä ja jotenkin tosi heikon olon. Eilenkin oli samantyyppinen ja vähän kuumeen tapainen, muttei mittarissa näkynyt. Mm koirien pieni vetäminen tuntui, ettei ole voimia kantaa häkkiä + taluttaa vähän vetäviä koiria. Ärähdinkin pienestä, jos veto alkoi. Olon takia oli jotenkin sekava olo.

Gava sai leikkiä muutamien koirakavereiden kanssa hihnassa, hetken aikaa olla häkissä. Kerran haukahti siellä ja välillä nousi istumaankin, vähän levoton. Kerran se kaatoi häkin, jonka jälkeen laitoin sen kahden aidan väliin.
Otin karva-alustan ja mentiin suht kehän lähelle. Palkkasin käy siihen-käskyn kera makaamisesta. Hyvin pysyi vaikka yksi innokas flatti kahdesti tuli ihan iholle. Vähän rauhoittumista siis. 

Kentän ulkopuolella Gava ja Claudian pyrtsi pentu Kipinä pääsi leikkimään. Moikkasivat hihnassa ja sitten vapaaksi. Vapaana löytyi kivat rallileikit. Paristi Gava inhottavan näköisesti jyräsi Kipinän (6 vs 10kg). Gava tykkäs jahdata ja aina samassa kohtaa vähän kytätäkin, kun K meni lätäkköön makoilemaan. Gava pikkuisen kalastelilätäköstä kasveja. Kutsuin luokse rauhallisemman hetkem aikaan ja tuli hienosti. :)
Kännykkäkuvat:







Sitten Gava häkkiin, palkkailin välillä ja oven eteen näköeste. Tajusinkin että on ollut häkissä vaan rauhallisissa paikoissa. Pitäis opettaa menemään käskystä häkkiin ja myös pysymään siellä ovi auki. Hyödynnin autoon menon tavoin käskyä ja käskin käy siihen - häkissä. 
Olis pitänyt myös tehdä katsekontaktikävelyä tuolla.
Ruuti oli tuolla tosi nätisti koiravilinässä. Ei leimannut ketään koiraa "hyi uskallakin tulla lähemmäs" ilmeellä. Misty kelpien tervehti kovasti haukkuen ja olis leikkinytkin. 

Ruutilla uusi kisakirja. Mittauksessa siitä tuli 48cm, ei se musta hirveen lysyssä seisonut, aiemmin oon saanut 50cm mitaksi. Eka Ruuti innoissaan tuli pöydälle. Sirun luku ja mittaaminen oli kuitenkin sitten epäilyttäviä. Ruuti sai odottaa rataantutustumisen ajan kiinni tuolissa. Jätin maahan, mutta istui sitten. Tuomari kävi kivasti radan läpi. Ruuti oli sitten vikojen joukossa. En uskaltanut lähteä mihinkään niin oli pitkä odottelu. Ruuti vaikutti kivalta ulkopuolella. Tosin heti ilman namia vähän tahmeemmalta. 


Radalle mennessä vähän aikaa oli odotella lähdössä. Käskin istumaan ja odottamaan ja tulin sitten sivulle. Paras olisi varmaan seuruuttaa ja että pitäisi kontaktin. Vähän löysä oli ekat käskyt, eilisen tokokokeen tyhmää asenne. Vähän sain odotella 1.270 astetta vasemmalle, Ruuti seurasi vähän jäljessä, joten -1 PY=puutteellinen yhteistyö. Videolta muistinkin, että Ruuti nuuskasi kylttiä.
Sitten oli 2.istu, eteen, takakautta sivulle. Eteenkäskyllä Ruuti lähti kylttiä päin ja käveli kyltin päälle, vähän kuin 2on-2off mielessä. Uusittiin otin perusasentoon, nyt jo tuntui paremmalta. Mä mokasin uusinnan ja unohdin ottaa perusasentoon ennen eteentuloa. Tajusin sen heti, kun sanoin eteen! Tästä siis -3 uusinnasta ja TVÄ -10p. Sitten oli 3.spiraalivasemmalle. Siitä mentiin 4.houkutukseen. Ihan pieni vilkaisu, mutta nätisti seurasi. 5. istu, seiso, kierrä koiran ympäri. Tästä tuli kontrollinpuute -1. Yllättävän hyvin nousi seisomaan (käsiavulla), tämä on ollut mun pelkäämä liike. Tässä Ruuti koski mun kättä, josta virhe en tajunnutkaan.

6. 360 astetta oikeaan ok. Näissä pelottaa aina, että pyörinhän oikeeseen suuntaan. 7. Onneksi tuomari näytti tämän. Istu, käännös vasempaan, istu. Eli perus tokon "käännös vasempaan ja seis".  8. Hyppy, en käsitä -10p epätarkasti suoritettu tehtävä. Lähetinkö hypylle liian aikasin? Säännöt sanoo " Koira ohjataan hyppyesteen yli. Tarvittaessa ohjaaja voi ottaa juoksuaskelia kyltiltä alkaen ja 2 metriä esteen jälkeen. Hyppyesteen etäisyys tehtäväkylttiin on vähintään 1,5 m tai tehtäväkyltti on kiinni esteessä. "
En juossut, mutta käskin 1-2m ennen hyppyä yli. Oisko pitänyt seuruuttaa lähes kiinni hyppyyn..? -> Kuulemma koira ei saisi kääntyä hypyllä yli 90 astetta, kuten Ruuti kääntyy sivulletullessa. Huonommin sivulla tuleva olisi siis parempi tai koittaa käskeä vähän myöhemmin, että ehdin pienemmällä sivulletulo käännöksellä ottamaan koiran vastaan. Tai vaan tässä ja 2m alueen sisään seuraa.. Ei oltu agihypyllä koitettu.

9. Vasempaan 360 astetta. Hieno. 10. Pujottelu hienosti. 11. Käännös vasempaan. 12. Pyörähdys, sanoin ihan oudon käskyn, jonkun pyörähdä tms, kun pitäisi olla kieri tai sitten ei katsonut mun kättä. Uusinnassa selvä käsimerkki. Treenatessa toimii pienempikin käsimerkki. Tolle pitää kehitellä varma käskykin. 13. istu, maahan, kierrä koira. -1p OV= Ohjaajavirhe. Ruuti meni maahan suht lähelle kylttiä ja mun piti vähän väistää sitä tai ahdas tila mennä. En olis tajunnut ilman kaverin apua näiden kummankaan -1p virheen syytä, kiitos! 14. istu, täyskäännös oikeaan, istu. 15. Maali. Muistin myös remmin puolivälissä. Saisi tulla nopeammin heti maalilla!
Yhteensä 78p. Aikaa kulutettiin 2.23.75, viime alo:n kisassa mentiin 1,6min. Kommenttina hieno rata ja hyvät uusimiset (ne oli sitten järkeviä, paitsi eka mun mokan takia). Ruuti teki myös hiiren hiljaa.

Huh olipa kauheeta! Mua rupes jännittää hirveästi pitkän odottelun jälkeen pari koiraa ennen. Sitten radalla tuntui, ettei vaan suju. Mä mokailin ja Ruuti mokaili. Näköjään sitten mun huomaamien lisäksi tuli virheitä mitä en ymmärrä. Radalla odotin vaan, että päästään pois. Hirvee tärinä fiilis radan jälkeen, traumaattista :D Kauheeta mennä kisoihin ilman kulta Rasmusta <3, Rasse on melkeimpä aina saanut mennä Ruutia ennen ja toiminut melkein nollakoirana. Sen kanssa mulla on ihan erilainen luottamus. Ärsyttävää, myös kun tuli uudet kirjat ja alo:n tulokset kuitattiiin vaan ilman numeroiden laittamista ylös. Nyt Ruutin kisakirja alkaa pistein 78p. Vs 96, 96, 99 (epikset), 78. Mutta jo rahan takia me jatkettiiin avosta.



Paimennus su Gava ehti nukkua (?) kisapaikalla häkissä ja sitten kotona pikku torkut + automatkat 25min. Sitten lähdettiinkin paimentamaan ja mentiin Tiinan kanssa samalla kyydillä. Näin sitten myös Miilun paimentamista ja Hillan sytyttelyä.

Gava pääsi aloittamaan. Heti autosta päästyä (nyt toinen kerta Päivillä, kolmas lampailla) veti kohti lampaita. Alkuun vähän hihnassa ja sitten, kun lähti kiertämään päästin hihnasta irti. Lampaiden kanssa alkuun kohti keskikohtaa. Gava laukkasi ympyrää vastapäivään kahdestikin peräkkäin. Edelliskertoihin verraten lähti jotenkin helpommin kiertämään. Testattiin myös kellon suuntaan flankkaamista, mutta se on vaikeampi puoli eikä meinannut sujua ja otettiin sitten vain helpompaa puolta, koska tarkoituskin on vain sytytellä. Hieman vähemmän halusi nyt vain paikallaan tuijottaa lampaita.
Tehtiin harjoituksena niin, että päästin kiertämään hihnasta (kun näki, että lähtee). Ja lähdin peruuttamaan heti lampaiden kanssa kohti aitaa. Gavan ilme kiertäessä oli vähän levoton. Paikallaan ollessa se on taas varmempi. Joutui näin siis hetken aikaa levottomampaan työhön. Vaikea oli peruuttaa nopeasti lampaihin kompastumisvaarassa. :D Kun lampaat oli seinässä ja Gava piti niitä paikallaan niin äkkiä sieppaamaan koira. Toki Gava yritti siitäkin livistää ja vein hihnasta uudestaan kiertämään.

Päästiin kaksi treenikertaa lampaille ja tehtiin toisellakin tuota samaa. Lisäksi katsottiin paristi, että päästin hihnan irti ja mitä Gava tekee. Kohteli lampaita nätisti. Paitsi ekalla kierroksella meni muutaman kerran vähän läheltä jotain lammasta, siinä pitää muistaa komentaa heti. Näin jälkikäteen pää tuntuu aika tyhjältä mitä kaikkea siellä tapahtuikaan. :D

Näin myös uudestaan Sennan ja Keelanin lampailla sekä uutena koirana Heidin Ronnin työskentelyä, jota katsottiin hetken aikaa ennen lähtöä.
Gava odotti ensin Päivin autossa. Puikahti sieltä verkon välistä eteen. Alkuun oli ratin takana ja sitten apukuskina. Kiltisti tarkkaavaisesti katseli. Sitten Hillan kanssa takana + Miilun kanssa. Kun piti hakea Gava Hillan seurasta, molemmat pennut karkasivat takakontista. Onneksi ei tullut autoja, siitä menee yksi tie autojen ja lampaiden välistä. Molemmat pinkoivat äkkiä lammaslaitumen laidalle.

- Paimennuskuvia 
Kiitos Tiina Gavan kuvista!



Puikahti takapenkkien verkon laidasta etupenkille katsomaan.
 Laina-autossa hetken aikaa. 






Ja toinen "häkki", Hilla, Gava, Miilu

Gava ja lelut sisällä:
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!